Mitä ihmeen hyötyä Alexander-tekniikasta (AT)/ Kevyesti töissä ja vapaalla-menetelmästä voisi olla covidin runtelemalle tai siitä toipuvalle ihmiselle? Menetelmähän on haitallisten, opittujen tottumusten asteittaista lopettamista. Se avaa mahdollisuuden muuttaa sellaisia aina toistuvia toimintamalleja, joista ei ole mitään hyötyä tai joista on jopa haittaa. Se perustuu totunnaisten ajattelumallien muuttamiseen. Pitäisikö jaksaa ajatella hirveän sairaana?
Minusta tuli kokemusasiantuntija muutamassa viikossa, koska toivun parhaillaan (keski)pitkästä covidista. Prosessi on nyt siinä vaiheessa, että kävin tänään aamulla töissä ensimmäistä kertaa viikkojen sairausloman jälkeen. Koulutin yhdessä firmassa 90 minuuttia ja nyt toivun sohvalla kirjoittaen tätä blogia. Yllättävän paljon AT:sta on hyötyä, vai mitä ajattelisitte seuraavasta.
Sairastaessani ja toipuessani kohtasin hyvin erilaisia asioita eri vaiheissa. Ensimmäinen vaihe sisälsi kovia kipuja ja pelkoa. Selviydynkö tästä? Entä jos jään tällaiseksi? Lisäksi kärsin vielä miesflunssasta: jospa tämä onkin jotain vielä vakavampaa kuin covid?
Sairauden akuutissa ja rajussa vaiheessa ajattelutyöllä ei tosiaankaan ole kovin suurta roolia. Eihän covid-potilas edes jaksa ajatella kovin kummoisia aivosumun vuoksi. Mutta yksi helppo ja tehokas kikka menetelmän piiristä löytyy ja sitä minä hyödynsin: harjoitus nimeltä aktiivinen lepo.
Valuin sängystä alas makuuhuoneen/ olohuoneen pehmoiselle matolle ja vedin peiton mukaani, koska minua paleli kaiken aikaa. Vääntäydyin tuskasta ähkien selinmakuulle siten, että pääni oli noin 5 cm korkean kirjapinon päällä ja jalkani olivat koukussa. Makasin hiljaa 5-20 minuuttia. Voilà!
Me AT-opettajat korostamme aina, että aktiivisessa levossa silmien tulee olla auki. No sairaana tähän voisi hyvällä syyllä sanoa vaikkapa että höh ja pöh. Antakaa silmienne olla! Antakaa itsenne olla! Olette sairaita, ei silloin jaksa pitää silmiään auki. Se ei estä sitä, että allanne on napakka lattia, joka tukee selkää ja auttaa koko kehon lihaksia vapautumaan pois sängyssä muodostuvasta ja vahvistuvasta sikiöasennosta. Maatkaa hiljaa ja antakaa asioiden tapahtua.
Mites sen kivun ja miesflunssan kanssa? Kaikki ihmisethän reagoivat automaattisesti kipuun ja pelkoon jännittämällä lihaksia ja käpertymällä, sille ei voi mitään. Mutta siihen voi kyllä vaikuttaa, ettei reaktio jää päälle ja voimistu. Voi ajatella ystävällisesti, että minun ei nyt tarvitse suojautua tältä kivulta ja tältä pelolta. Voi antaa itselleen ohjeen, että keho saa heittäytyä lattian tukemaksi. Jos lattia tukee kehoani, silloinhan minun ei itseni tarvitse. Lihakset seuraavat ajatuksia, kunhan ei yritä TEHDÄ mitään asian eteen. Ellei jaksa ajatella, älkää hyvät ihmiset ajatelko! Kuten yllä totesin: Antakaa itsenne olla. Jättäkää itsenne rauhaan. Levätkää, vahvistukaa, parantukaa pian!
Ellei sairaus (taas) uusiudu, jatkan tästä ensi viikolla kirjoittamalla varhaisen toipumisvaiheen kärsimättömyydestä ja peloista, pystyasennon uudelleen löytämisestä ja jäykistyneen kehon käytöstä.