Alexander-tekniikka

Sirpa Tapaninen

Suoraan sivun sisältöön Suoraan päänavigaatioon

Sisäinen sota ja rauha

Sirpa ”Sitsu” Tapaninen opettelee parempaa elämää Orivedellä vanhassakaupassa ja opettaa sitä muillekin. Maailmanparantaja ei ole enää vihainen mutta globaalien ongelmien edessä neuvoton: Mitä yksi ihminen lopuksi pysty muuttamaan?

Kuvitellaan umpikaupunkilainen Alexander-tekniikan opettaja ja astangajoogi. Ajetaan 40 kilometriä Tampereelta Oriveden sivukylälle ja nähdään viiston mäen alla suht’ rehvakkaan kokoinen vanha kauppa, josta nousee savua. Perillä ollaan.

Täällä hän asuu – 43-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri. Lämmittää kylmilleen jäänyttä kauppatilaa ja uuden ajan bisneksiä. Maanittelemme lämmittäjää esiin ovikellolla, on hiljaista. Mutta vain siihen asti, kunnes ovi aukeaa. Sirpa Tapaninen eli Sitsu muutti taloon viisi vuotta sittenkymmenvuotiaan Maaru-tyttärensä ja brittiläisen miehensä Philip Sumnerin kanssa.

– Sellaista ei voi tapahtua kenenkään muun kuin meidän Philipin kanssa, nainen kertaa. – Phil selasi kiinteistövälitysfirman lehteä, jossa oli pieni kuva tästä paikasta. Hän sanoi, että toi me otetaan, leikkasi kuvan irti ja liimasi sen ovenkarmiin. Minä sanoin, että ei todellakaan oteta, minä asun Tampereen keskustassa.

Vanha kauppa menneisyyden kerrostumineen imaisi epäilijän kuitenkin sisäänsä ensi näkemällä. – Kun ensimmäisen kerran nousin näitä 40–50-luvun portaita, minusta tuntui, että olen vihdoin saapunut perille. Kohta minulta lipsahti, että Phil, sun täytyy kaakeloida tuo kylppäri.

Hellyys piti opetella

Sitsusta voisi näin kärkeen kertoa sen, että hän on toisaalta samaa ja toisaalta eri maata kuin kissansa Fat-Bob. – Fat-Bob on hyvin rakkaudellinen olento – mutta ei kovin älykäs. Se on asunut ikänsä Orivedellä ja luulee, että universumi on tässä, hän sanoo ja hellii kissaa.

Sitsu on joutunut erikseen opettelemaan tällaisen lauhkean hellyyden ja ihanuuden. Hän uskoo, että vielä 15 vuotta sitten hänen oma äitinsäkin pelkäsi häntä, silloista aktivistia. Nuori Sitsu kävi parantamassa maailmaa Etiopiassa ja sen sellaisissa paikoissa. Nuo elämänvaiheet ja matkat jättivät jälkiä, joihin hän yhä peilaa ajatuksiaan.

Mutta nyt seuraamme talon emäntää yläkertaan, välitilaan, jota hän kutsuu ylälämpiöksi. Hassu ahtauma on siron naisen mukaan oiva aurinkoinen paikka aamujoogalle – vaikka kaksikerroksinen talo lisäsiipineen tarjoaisi melkein kolmesataa neliötä tilaa venyttää aurinkotervehdyksiä.

Keittiössä hän kaivaa pakastimesta pussillisen valmispullia. Pöytää täplittää steariini. – Kerran vierailin täydellisessä kodissa. Pelasin itsekseni sellaista peliä, että saan pisteen jokaisesta löytämästäni säröstä. En löytänyt yhtään. Viimeistelty koti olisi ihana, mutta mulla ei ole sellaiseen paukkuja. Sen ymmärtää. Sirpa Tapanisen maailmassa on helkkarin monta tärkeämpää askaretta.

Ensinnäkin on lisäsiiven eli vanhan kaupan raivaaminen ja remontoiminen työtilaksi. Tällä hetkellä osa siitä on Alexander-tekniikan opetustilana ja joogasalina, osa vielä kaaoksen vallassa. Sitten on, tuota, globaali epäoikeudenmukaisuus.

– Miten voin selvitä maailmassa, jossa on niin paljon sellaista, mitä en hyväksy? Tämän pohtiminen vie päästäni kauheasti tilaa tällä hetkellä. – Mietin usein, miten vähän hyvää teen afrikkalaisille kavereilleni, kun istun täällä Orivedellä mietiskelemässä ja elämässä todeksi joogahyveitä. Pitäisikö sittenkin ottaa vielä isoäidin kapiolakanat ja kirjoittaa punaisella ”EN TYKKÄÄ ENÄÄ”, ja mennä tuonne pörssiyhtiöiden konttoreille riehumaan?

Afrikkaa ja viatonta ilkivaltaa

Sitsu istuutuu fleecepuserossaan kylmälle lattialle uuninluukun eteen ja alkaa kertoa tarinaansa. Siinä kietoutuvat yhteen oman hyvän olon etsintä ja globaali vastuuntunto. Suoraa toimintaa ja aktivismia hän kokeili jo kauan sitten, kun 19-vuotiaana tehty Afrikan-matka oli johtanut yhteiskunnalliseen hurmosherätykseen.

– Ystäväni olivat Etiopiassa ison kehitysyhteistyöjärjestön palveluksessa. Menin kyläilemään ja järkytyin kehitysmaiden maanviljelysongelmista. Kuvittelin voivani vaikuttaa niihin ja suunnittelin hakevani maatalous-metsätieteelliseen. Lopulta päädyin kuitenkin Tampereelle opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa.

Seuraavana kesänä Sitsu järjesti itsensä Tansaniaan harjoittelijaksi. Siihen aikaan ei ollut Kepan (Kehitysyhteistyön palvelukeskus) vapaaehtoistyöohjelmia tai vastaavaa. – Pesin, huolsin ja ajoin autoja sekä opin swahilia kohtuullisesti. Pikku hiljaa suhdeverkosto kehitysyhteistyö- ja ympäristöjärjestöihin laajeni ja Afrikan-matkoja tuli lisää.

Sitsun toimenkuvaksi muotoutui niin sanottu match making, eli hankkeiden ennakkoselvitysten teko sekä yhteyksien luominen suomalaisten ja afrikkalaisten toimijoiden välille. – Autoin järjestöjä solmimaan ja myös katkaisemaan joitakin yhteyksiä, hän muotoilee. Afrikan-reissujen lisäksi Sitsu Tapanisen aktivistinuraan mahtuu muun muassa ”viatonta ilkivaltaa” – eli kaikkinaista mätien kananmunien heittelyä ja ”riehumista reilumman maailmankaupan puolesta”. Maalitaulujen nimiä hän ei halua tässä paljastaa. – Tai eivät ne munat mätiä olleet, hän tarkentaa.

Ja vaikka hän on viime vuosina omistautunut erityisesti Alexander-opetukselle ja jonkin verran joogalle, yhteiskunnalliset asiat ovat yhä myös hänen ammatillisella agendallaan. Viime aikoina hän on arvioinut konsulttina muun muassa kakkostyypin diabeteksen ehkäisyohjelmia. – Ellen olisi loukannut kättäni viime keväänä, olisin kirjoittanut järjestöjen hankearviointioppaan.

Pirkkahallin kokoinen ego

Sitsu avaa uuninluukun päästääkseen lisää lämmintä ilmaa taloon. Hän palaa vielä nuoren aktivistin elämään, joka oli raskasta ja vaikeaa. Sisällä kipunoi mahdottomasti kiukkua. – Jos kysyisit mun ystäviltä tai äidiltä, he varmaan sanoisivat minun olleen ihan kamala, mutta että nyt olen aika ihana.

Muutos alkoi, kun hän tutustui Alexander-tekniikkaan 90-luvun alussa. – Olin häkeltynyt siitä, että 80-luvun new age –buumin jälkeen joku tarjosi minulle jotain niin järkevää. Englantilainen äijä laittoi kurssilla kätensä mun niskaan ja sanoi, että vapauta nämä lihakset, Sitsu Tapaninen kertoo. – Lihas tottelee ajatusta, mikä on fysiologinen tosiasia. Siihen ei liity mystiikkaa.

Vaikka Alexander-tekniikka opetustilanteessa vapauttaa ja keventää oloa, opettajaksi opiskeleminen ei ollut Sitsulle kevyttä hommaa. – Joka päivä oli neljä ja puoli tuntia oman pään sisältö silmien edessä. Joutui näkemään itsensä paljaana kaikkine vikoineen: mitkä ovat motiivini suhteissani toisiin ihmisiin, ja tykkäänkö olla joskus kusipää.

Hän kertoo kokeneensa koulutuksen aikana voimakkaita psykofyysisiä muutoksia. Ja prosessi jatkuu tietysti edelleen. – Menneisyydestä on vaikea puhua, koska muutoksen jälkeen emme pysty sitä rekonstruoimaan. Jotain aika kipeää muistuu kuitenkin mieleen: – Sellainen Pirkkahallin kokoinen ego – yhtä haavoittuvainen kuin pieni kananpoika. Joogan ja Alexander-tekniikan avulla olen saanut kiukkua pois itsestäni. Ennen oli vaikeaa elää, ja nyt on helppoa, hän kuvailee.

Ai nyt on helppoa? Ei siltä vaikuta. Sirpa Tapaninen kiihtyy nimittäin kyyneliin asti puhuessaan suuryritysten piittaamattomuudesta. Hän kertoo kirjoittavansa parhaillaan intohimoisesti poliittista fantasiaromaania. Kirja puolustaa työläistä, jolla ei suuryritysten mielivaltaisen tehtaiden siirtelyn puristuksissa ole muuta kuin oma ammattitaitonsa, jos sitäkään.

– Olenko vasemmistolainen? Ajattelin jossain vaiheessa, että nuo sanat ovat menettäneet merkityksensä – mutta jos ei parempiakaan sanoja löydy, niin antaa palaa. Kuitenkin, kaikesta huolimatta, hän on päätynyt kuluttamaan tällä hetkellä valtaosan ajastaan Alexander-tekniikkaan, joogaan ja mietiskelyyn.

– Myös Alexander-tekniikka opettaa, että emme voi muuttaa muita kuin itseämme. Opettaja ei vapauta oppilaan niskaa vaan toimii vain fasilitaattorina. Vapautuminen on oppilaan oma valinta.

”Ihminen ei voi kuolla”

Aviomies Philip Sumner tulee kotiin ja käy tiskien kimppuun. Hän puhuu yhtä värikkäästi ja samanlaisella jatkuvalla syötöllä kuin vaimonsa. Ryöppyilevä puhe ei vie tilaa, vaan luo sitä. Miehen t-paidan etumuksessa ulvoo susi. – Terävät hampaat ja kyky käyttää niitä, hevimiehen näköinen Philip kuvailee – ehkä sutta ja päivänselvästi itseään. Eräänlainen metallimies hän onkin, nimittäin ammatiltaan, ja töissä ruovesiläisessä pajassa. Metallia löytyy myös miehen oikeasta jalasta. Se jouduttiin amputoimaan moottoripyöräonnettomuuden seurauksena vuonna 1993.

– Shamaani tarkoittaa ”miestä, joka kulkee kahdessa maailmassa”. Minä olen sellainen, Philip sanoo, pilke silmässä mutta ilmeisen tosissaan. Onnettomuuspäivänä kello kolme hän tuli henkisissä pohdinnoissaan siihen tulokseen, että ihminen ei voi kuolla, koska tietoisuus jatkaa elämää toisessa fyysisessä muodossa. Tunnin päästä, kello neljä, hän törmäsi moottoritien aitaan. – Tietääkseni minulla on edelleen maailmanennätys morfiinin saamisessa, yksitoista päivää kriittisessä tilassa ollut Philip sanoo.

Hän uskoo, että oikea jalka todella on edelleen olemassa, toisessa ulottuvuudessa. – Kun kaverini tuli katsomaan minua sairaalaan ja heitti nahkatakkinsa jalan paikalle, se tuntui amputoidussa jäsenessä kylmältä ja epämiellyttävältä. Vielä nytkin pystyn esimerkiksi liikuttamaan puuttuvan jalkani varpaita – ne ovat olemassa jossakin. Ihminen ei voi kuolla, ja minä olen todistanut sen, Philip tulkitsee. Ja luennoi pitkään ja valaisevasti henkisistä lainalaisuuksista.

– Philipillä on hyvin kaunis maailmankatsomus, ja siksi olenkin päättänyt elää loppuelämäni hänen kanssaan, Sitsu kommentoi. Pari tutustui Cornwallissa vuonna 2001. Sitsu oli Englannissa suorittamassa viimeistä Alexander-tekniikan opiskeluvuottaan ja Philip sattui tuntemaan hänen kämppiksensä.

Cornwallissa vietetty vuosi oli Sitsun mukaan hienoa aikaa. Silloin nelivuotias Maaru- tytärkin oppi kielen nopeasti. – Kerran tein kielioppivirheen ja sanoin: Take it away from there. Pikkukaveri ei edes kääntynyt, vaan jatkoi leikkimistään ja korjasi: Take it off there. Nyt perheen toinen kotikieli on englanti.

Kahvista, pullasta ja ahneudesta

Täällä nuo siis elelevät Orivedellä, monilahjakkaat lämmittäjät. Perheen toimialaan kuuluvat tässä jutussa jo mainittujen asioiden lisäksi ratsastus, Steinerkoulun käyminen, sirkus, biisinteko sekä kylän koirien hoitaminen reikillä. Kun lahjoja on näin moneen, on kerta kaikkiaan pakko hakea myös hiljentymistä ja yksinkertaisuutta. Sirpa Tapaninen on löytänyt sitä joogasta. Mutta tämä joogi rohmaisee lautaselta pyöreän pullan ja lorauttaa kahviin osapuilleen puoli desiä kermaa. Mitä ihmettä? Sitsu tuntee kyllä joogaguru Pattabi Joisin opetuksen: ”Do your practise, and all will come”. Eli: säännöllinen joogaaminen johtaa siihen, että ihminen haluaakin luopua kahvista, kermasta, pullasta ja muutamasta muusta nautintoaineesta.

Sitsun pullansyömisessä taitaa olla kysymys yksinkertaisesti siitä, että hän lähestyy asioita eri päästä kuin monet muut länsimaalaiset. Häntä ei kiinnosta kieltolistojen orjallinen noudattaminen. Todelliset haasteet piilevät hänen mielestään muissa joogapuun haaroissa: siinä, miten luopua ahneudesta ja kilpailusta sekä toisten ihmisten, myös tuntemattomien afrikkalaisten, laiminlyönnistä.

Sivumennen sanoen, sellaisen asian kuin yksityisyrittäjyyden joogafilosofia virittää hätkähdyttävälle taajuudelle; yleensä kai ajatellaan, että yrittäjien on pakko kilpailla toistensa kanssa. – Pari vuotta sitten elin pelkällä Alexander-tekniikan opetuksella, mutta en elä enää, koska meitä opettajia on Suomessa jo noin 40. Siltikään en suostu uskomaan, että jokin toisella oleva olisi minulta pois. En usko sellaiseen yrittämiseen elämäntapana, Sirpa Tapaninen sanoo. On vielä tunti aikaa siihen, kun Oriveden ja lähikuntien innokkaat saapuvat joogatunnille alakertaan, tuohusvahan täplittämille matoille.

Alexander-tekniikka vapauttaa kehoa ja mieltä

Sirpa Tapaninen painaa Sormillaan takaraivoani, höyhenenkevyesti. Istun tavallisella tuolilla kädet suorina kehon molemmin puolin. – Älä tee mitään, opettaja pyytää ja selittää heti, miksi: –Tahdonalaisesti emme voi tehdä lihaksillemme mitään muuta kuin supistaa niitä. Selitys käy järkeen, kun ottaa huomioon, että Alexander-tekniikan ei ole tarkoitus supistaa vaan päinvastoin laajentaa kehoa. Harjoitusten on määrä tuoda oman olemuksen kantamiseen arvokkuutta ja keveyttä.

Muistelen vähän nolona kaikkia niitä kertoja, joina olen yrittänyt väkisin peilin edessä pakata itseäni ideaaliryhtiin. – Kyllä minäkin vanhana balettitanssijana edelleen kiristelen peppua ja kutistan selkää, Sitsu lohduttaa.

Alexander-tekniikan perusideana on se, että lihas tottelee ajatusta. Välillä opettaja siis pyytää minua ajattelemaan sitä kehoni kohtaa, jota hän koskee tai liikuttaa. – Hyvä, hän sanoo. Ilmeisesti siis ajattelen onnistuneesti. Kun hän koskee yhdellä kädellä lapaluideni alta ja asettaa toisen käden sormet kevyesti kaulalleni, tunnen, miten hengitys tai yleinen olo huojentuu. Selkäni yläosa on kuin tulessa seuraavan viikon ajan ja tunnen, miten siellä jokin lähtee muuttumaan.

Kaikkia tapojaan voi muuttaa

Alexander-tekniikka on australialaisen näyttelijän F. M. Alexanderin reilu sata vuotta sitten kehittämä uudelleenoppimismenetelmä. Menetelmällä pyritään parantamaan oman kehon käyttöä. Kun kokonaiskoordinaatio kohenee, paranee myös kaikki se, mitä vartalo tekee. Samalla tärkeät elintoiminnot, kuten hengittäminen ja ruuansulatus, voivat tapahtua luonnollisemmin ja tehokkaammin.

Sirpa Tapaninen pitää Alexander-tekniikasta lyhytkursseja sekä antaa säännöllisesti yksityistunteja. Alexander-tekniikan mukaan suurin osa tavoistamme käyttää kehoamme ovat opittuja. Niinpä kaikkea voi muuttaa, ja muutos voi olla nopeaakin. – Opettajani Dick Gilbert ei tunnistanut omaa naapuriaan tämän käytyä kymmenellä yksityistunnilla, Sirpa Tapaninen kertoo. Esimerkkejä olisi muitakin, mutta Tapanista sitoo vaitiolovelvollisuus.

Seisoen, istuen ja kävellen tehtävien harjoitusten lisäksi Alexander-tekniikan tunneilla saa maata selällään. Sitsun mukaan maan vetovoima auttaa selkärankaa ja selän kudoksia pitenemään ja levenemään. – Lopulta oppilas ei tarvitse enää opetusta, vaan pystyy hyödyntämään menetelmää omassa arjessaan, vaikka tiskatessaan, hän kertoo.

Alexander-tekniikka ei vaikuta pelkästään kehoon, vaan sen seurauksena myös mieli alkaa laajeta ja ajatusmaailma avartua. – Kun on jo muuttunut ihmisenä niin paljon, on helppo uskoa, että voi olla olemassa paljonkin sellaista, josta ei vielä ymmärrä yhtään mitään. Sitsu korostaa Alexander-tekniikan kuitenkin perustuvan länsimaiseen fysiologiaan ja anatomiaan.

– Uusimpien aivotutkimusten tulokset vahvistavat koko ajan ymmärrystäni siitä, että Alexander-tekniikalla on pitävä perusta neurofysiologiassamme, tietojaan jatkuvasti päivittävä Sitsu sanoo. Hän käyttää Alexander-tekniikkaa hyödykseen myös astangajoogan opetuksessa sekä luonnollisesti omissa joogaharjoituksissaan. Menetelmä vapauttaa turhasta yrittämisestä, suorittamisesta ja kilpailemisesta. – Ilman Alexander-tekniikkaa en olisi koskaan saanut joogasta näin paljon irti.

Kirjoittanut Sanna Hongisto. Julkaistu Sara-lehdessä (n:o 60) 2008

Lue myös muita artikkeleita Sirpasta ja Alexander-tekniikasta

Sirpa Tapaninen